”Vakuutusyhtiö taustalla voi vaihtua – meille kasvot ovat aina samat”

Vakuutusmeklari oli aluksi Honkatalojen toimitusjohtajalle Harri Vainionpäälle vieras ammatti. Hän koki ettei oikeastaan tiennyt mitä meklarit tekevät tai mikä heidän roolinsa on. Vuosien aikana asia on valjennut hänelle ja oma meklari on osoittautunut kullanarvoiseksi.

Yrityksen vakuutuksia hoitaessa Vainionpäälle on aina ollut tärkeää tuttu neuvonantaja, jonka puoleen kääntyä asiassa kuin asiassa. Hänen yhteyshenkilönsä onkin ollut yrityksen sisällä kaikille tuttu ja näkyvä osa toimintaa – yhteyttä pidetään säännöllisesti.

"Kaikki annetut lupaukset on lunastettu. Meklari on meillä vakuutus- ja riskienhallinta-asioiden kasvot. Vakuutusyhtiö voi taustalla vaihtua, mutta meidän kontaktimme pysyy aina samana", hän kuvailee.

Pitkän yhteistyön kautta syntyy myös luottamus ja kokemus. Vakuutusnäkökulmasta esimerkiksi yrityksen yhtiörakenne on hieman monimutkainen.

"Vakuutusmeklarimme kuitenkin tuntee yrityksemme asiat kuin omat taskunsa, ja siksi on aina helppo kääntyä hänen puoleensa."

Moderneja koteja vaativalle asiakaskunnalle

Honkatalot on perheyritys, josta Harri Vainionpää omistaa puolet ja hänen veljensä Mikko toisen puolikkaan. Veljesten isä on yrityksen hallituksen puheenjohtaja. Yritys valmistaa moderneja hirsitaloja, ekopuutaloja sekä puupalkkitaloja.

"Design-talomme ovat usein arkkitehtien mestariteoksia, joissa asukas pääsee nykymuodin mukaisesti lähelle luontoa muun muassa isojen lasipintojen kautta", Vainionpää kuvailee.

Koska talot sisältävät paljon yksilöllisiä ratkaisuja, Honkataloissa työskennellään monien erilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa ja yritys työllistää paljon myös välillisesti. Toimintaan liittyy myös useita patentteja.

"Yrityksen tuotannosta viennin osuus on liikkunut 50 prosentin tienoilla mm. Venäjälle ja Keski-Eurooppaan. Kansainvälisyys on vahva osa toimintaa ja asiakaskunta vaativaa erityisesti ulkomailla", Vainionpää toteaa.

Huippumoderni teknologia vaatii investointien lisäksi huipputurvaa

Honkatalojen tehtaalla on käytössä maailman modernein puuntyöstöteknologia, mikä tarkoittaa millimetrin tarkkoja työstöjä ja lähes rajattomia arkkitehtonisia ratkaisuja. Luonnollisesti tämä tarkoittaa myös isoja investointeja tuotantoteknologiaan sekä aktiivista työskentelyä riskienhallinnan parissa.

"Meillä on tietysti omaisuusvakuutuksia, toiminnan vastuuvakuutuksia ja oikeusturvavakuutuksia. Kuitenkin sanoisin, että keskeytysvakuutus on se kaikista tärkein vakuutus. Mielestäni nykypäivänä ilman sitä on ihan turha lähteä yrittämään ollenkaan", arvioi Vainionpää.

"Meidänkin historiassamme on ollut valitettavia vahinkotapauksia. Meklarin avulla vakuutusmaksumme ja -etumme ovat kuitenkin aina menneet hyvään suuntaan ja vakuutusturvasta on pidetty huolta."

Myös riskienhallinnan osaaminen yrityksessä on parantunut vuosi vuodelta meklarin tuella. Hän on auttanut esimerkiksi fokusoimaan oikeisiin asioihin.

"On hänen neuvoistaan ollut hyötyä myös henkilökohtaisen elämän puolella", Vainionpää miettii.

Honkatalot

Honkatalot on perheyritys, joka työllistää suoraan noin 70 alan ammattilaista ja välillisesti jopa 150 henkeä. Yritys myy yksilöllisiä premium-koteja, jotka valmistetaan omalla tehtaalla Töysässä. Honkatalot tunnetaan kansainvälisesti ja viennin osuus tuotannosta onkin liikkunut noin 50 % tienoilla. Honkatalojen työssä perinteinen Zimmermeister-puuseppäkulttuuri ja työn laatu ovat avainasemassa.

www.honkatalot.fi

Haluatko kuulla lisää?

Täytä oheinen lomake, niin palaamme asiaan pian ja kerromme lisää vakuutusmeklaripalveluista!

Lähettämällä lomakkeen suostut siihen, että tallennamme tietosi. Käytämme tietoja konsernimme sisällä, emmekä jaa niitä kolmansille osapuolille Söderberg & Partners -konsernin ulkopuolelle. Voimme olla sinuun yhteydessä markkinoidaksemme palveluitamme. Voit peruuttaa suostumuksesi milloin tahansa lähettämällä sähköpostia osoitteeseen viestinta@soderbergpartners.com.