Vakuutusmeklarin laajaa näkemystä arvostetaan Juustoportissa

Söderberg & Partnersilla on ollut ilo avustaa Juustoporttia vakuutusasioissa useamman vuoden ajan. Juustoportti päätyi käyttämään meklaria muun muassa siksi, että meklaritoimistolla oli jo ennestään toimialatuntemusta.

- Käytämme vakuutusmeklaria, koska meklarilla on laaja näkemys ja kokemus erilaisista vakuutuksista sekä koko vakuutusalasta, kertoo Juustoportin toimitusjohtaja Timo Keski-Kasari.

- Meklari on säännöllisesti yhteydessä useisiin vakuutusyhtiöihin, joten hän kuulee uutuuksista ja muutoksista ensimmäisten joukossa. Hänellä on myös laaja kontaktiverkosto alan sisällä.

Juustoportilla on yhteensä 12 toimivaa yhtiötä, joten vakuutettavaakin on paljon. Yhtiöiden toimintaan liittyy esimerkiksi isoja laiteasennuksia, laajennuksia, vastuukysymyksiä sekä hallinnon vastuuvakuutuksia. Söderberg & Partnersin tavoite on ollut toimia kumppanina, joka tukee Juustoportin menestystä.

Henkilökohtainen palvelu tärkeää

Keski-Kasarin mukaan oma yhteyshenkilö on elintärkeä asia. Hän on yhteydessä suoraan omaan yhteyshenkilöönsä ihan kaikissa vakuutuksiin liittyvissä asioissa.

- Ei tästä muuten olisi niin paljon hyötyä. Minulla ei ole aikaa jonotella puhelinpalveluihin tai seikkailla nettisivuilla.

Koska toiminta on monimuotoista, vakuutusturva vaatii usein miettimistä, etsimistä, keskustelua ja vertaamista, jotta löydetään järkevät ja toimivat ratkaisut. Keski-Kasari suositteleekin vakuutusmeklarin käyttöä juuri laajan asiantuntemuksen vuoksi.

- Meklaria ei kannata käyttää ainoastaan hinnan kilpailutuksessa. Meklari tarjoaa nimenomaan asiantuntemusta ja näkemystä, hän toteaa.

Juustoportti

Juustoportti on jalasjärveläinen meijeri, joka on kasvanut viidessäkymmenessä vuodessa pienestä maatilajuustolasta noin 300 henkeä työllistäväksi yritykseksi. Yrityksellä on meijeri- ja juustolatoiminnan lisäksi kahvila-ravintolat Jalasjärvellä, Mäntsälässä, Kuopiossa ja Kärsämäellä, sekä ruokatuotteita valmistava Kasvis Galleria Kuopiossa. Juustoportti on tuotantotekniikaltaan Suomen moderneimpia meijereitä.

juustoportti.fi

Haluatko kuulla lisää?

Täytä oheinen lomake, niin palaamme asiaan pian ja kerromme lisää vakuutusmeklaripalveluista!

Anna muodossa 040123456.

Lähettämällä lomakkeen suostut siihen, että tallennamme tietosi. Käytämme tietoja konsernimme sisällä, emmekä jaa niitä kolmansille osapuolille Söderberg & Partners -konsernin ulkopuolelle. Voimme olla sinuun yhteydessä markkinoidaksemme palveluitamme. Voit peruuttaa suostumuksesi milloin tahansa lähettämällä sähköpostia osoitteeseen viestinta@soderbergpartners.com.