Meklarin verkkopalvelu teki vaikutuksen Tampereen kaupunkiin

Tampereen kaupungin riskienhallinta- ja turvallisuusjohtaja Jouni Perttula kokee, että yhteistyö Söderberg & Partnersin kanssa on ollut hyvin hyödyllistä ja vaivatonta. Vakuutusmeklari on myös tuonut organisaatiolle useita kehitysehdotuksia sekä kokonaan uusia ideoita.

Söderberg & Partners tukee Tampereen kaupungin koko riskienhallinnan kanssa työskentelevää henkilöstöä. Suuressa organisaatiossa vakuutusasioiden parissa tekee töitä riskienhallinnasta vastaavan tiimin lisäksi myös joukko vakuutusyhteyshenkilöitä eri puolilta organisaatiota. 

”Paras meklarin tuoma hyöty on asiantuntemus. Meillä ei ole mahdollisuutta perehtyä oman työn ohessa vakuutuksiin yhtä hyvin kuin vakuutusasiantuntijat. Säästämme paljon aikaa ja vaivaa, kun saamme aina selkeät ohjeet siihen, miten minkäkin vakuutus- tai vahinkoasian kanssa kannattaa edetä. Melko vähän tarvitsee olla yhteydessä suoraan vakuutusyhtiöön”, Jouni Perttula kertoo.

Vakuutustarpeet tarkastelussa säännöllisesti

Vakuutusmeklari sekä Tampereen kaupungit yhteyshenkilöt tapaavat yleensä useamman kerran vuodessa määrämuotoisesti. Tuolloin käydään läpi koko vakuutuspaketti, siihen liittyvät muutostarpeet sekä vahinkotilanne. Meklari arvioi myös tässä yhteydessä mitä turvia kannattaa kilpailuttaa.

Tällä hetkellä Söderberg & Partners toteuttaa Tampereen kaupungille myös vakuutusanalyysia, jossa organisaation koko vakuutusturva käydään läpi syvällisesti. Analyysin avulla on mahdollista tunnistaa kehityskohteita sekä mahdollisuuksia vakuutusten optimointiin ja kilpailutukseen.

Tampereen kaupunki on ollut onnekkaassa asemassa sen suhteen, että suuria vahinkoja ei ole juurikaan sattunut. Joitakin erikoisempia tapauksia on kuitenkin ollut, joista on oltu yhteydessä meklariin.

”Suurimman osan vahingoista ihmiset eri puolilta organisaatiota ilmoittavat tavanomaisilla vahinkolomakkeilla. Osa vahingoista on kuitenkin ollut jopa hieman erikoisia, kuten mediassa esillä olleet taideteosten ilkivaltatapaukset. Näissä tapauksissa olemme saaneet meklarilta ohjeita siihen, miten vahinkojen kanssa kannattaa edetä”, Perttula kuvailee.

Omavastuut ja erikoisuudet tuottavat eniten päänvaivaa

Tampereen kaupungilla on paitsi paljon vakuutettavaa myös enemmän riskinottokykyä kuin pienemmillä organisaatioilla. Tämä tarkoittaa, että pienistä vahingoista ei tarvitse saada korvauksia, vaan voidaan käyttää suurempia omavastuita ja rahoittaa vahinkoja myös itse. Suuremmat omavastuut taas vaikuttavat vakuutusmaksujen suuruuteen niitä alentavasti.

Riskinottokykyä parantaa kaupungin oma vahinkorahasto, jota käytetään riskien rahoittamiseen. Vakuutusturvan optimointi suhteessa vahinkorahastoon ja muuhun riskien rahoitukseen on kuitenkin ollut haastavaa, ja tässä työssä vakuutusmeklari on ollut kullanarvoinen apu.

"Omavastuuasioita on käsitelty paljon vakuutusmeklarin kanssa. Sopivan omavastuutason määrittäminen on välillä haastavaa, ja meklari on ollut tässä suurena apuna. Kokemuksensa avulla hän pystyy arvioimaan, mikä on järkevintä ja kustannustehokkainta. Lisäksi vaihdamme tietoa ja ajatuksia vakuutusasioista muiden kaupunkien kanssa," Perttula mainitsee.

"Erikoislaatuisempia vakuutuksia meillä ovat museoiden ja taiteen vakuutukset. Näihin liittyy myös kuljetusvakuutuksia, kun näyttelyitä ja esineitä siirretään paikasta toiseen."

S&P Online -verkkopalvelu tuonut paljon hyötyjä

Söderberg & Partnersin sähköinen verkkopalvelu S&P Online on usein käytössä Tampereen kaupungilla. Organisaatiossa koetaan, että palvelun avulla sovittuihin asioihin on helppo palata ja ne pysyvät hyvin muistissa. 

”Käännymme lähes aina ensin S&P Onlinen puoleen, jos haluamme tarkistaa jotakin vakuutuksiin liittyvää. Suosimme monissa muissakin asioissa verkkopalveluita, joten se on ollut todella kätevä”, Perttula toteaa.

Tampereen kaupunki

Tampere on yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Kaupunki on tunnettu asioiden rohkeasta toteuttamisesta, aikaansaamisesta sekä määrätietoisesta kehittämisestä. 

www.tampere.fi

Haluatko kuulla lisää?

Täytä oheinen lomake, niin palaamme asiaan pian ja kerromme lisää vakuutusmeklaripalveluista!

Lähettämällä lomakkeen suostut siihen, että tallennamme tietosi. Käytämme tietoja konsernimme sisällä, emmekä jaa niitä kolmansille osapuolille Söderberg & Partners -konsernin ulkopuolelle. Voimme olla sinuun yhteydessä markkinoidaksemme palveluitamme. Voit peruuttaa suostumuksesi milloin tahansa lähettämällä sähköpostia osoitteeseen viestinta@soderbergpartners.com.