Työsuhdepyörä - erinomainen lisäys henkilöstöetuihin

Työsuhdepyörä on henkilöstöetu, jonka yritys tarjoaa työntekijälleen. Sitä voisi verrata esimerkiksi työsuhdeautoon. Henkilöstöetuna hankittu polkupyörä on tarkoitettu työntekijän henkilökohtaiseen käyttöön, joten sillä voi ajella työmatkojen lisäksi vapaasti myös työajan ulkopuolella.
Helén Hägglund
Helén Hägglund 
Senior Advisor, HR & Employee Benefits

Työsuhdepyöriä on voinut tarjota työntekijöille Suomessa vuoden 2021 alusta lähtien. Monia työnantajia mietityttävät työsuhdepyöräedun sovittaminen muiden henkilöstöetujen joukkoon sekä uuteen etuun liittyvät käytännön asiat.

Kannattaako työsuhdepyörän hankinta? Miten hankinta sujuu käytännössä? Voiko työsuhdepyörä jopa korvata autoedun? Henkilöstöetujen asiantuntijamme Helén Hägglund kertoo seuraavassa tärkeimmät yksityiskohdat aiheesta!

Työsuhdepyörän hankinta on kannattavaa monin tavoin

Työsuhdepyörä lisää henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista. Moni työntekijä käyttää työsuhdepyöräänsä esimerkiksi työmatkojen kulkemiseen polkupyörällä. Työsuhdepyöräedun myötä useammalla on myös mahdollisuus hankkia halutessaan hieman tavallista pyörää arvokkaampi sähköpyörä. Sähköpyörän ajomukavuus lisää käyttöä entisestään etenkin niiden keskuudessa, jotka eivät välttämättä muuten liiku paljon. Työsuhdepyöräedun avulla kannustat siis henkilöstäsi liikkumaan enemmän, mikä parantaa heidän hyvinvointiaan.

Työsuhdepyörällä liikutaan kestävällä tavalla. Voi olla hyvä idea tukea henkilöstöä kestävämpään liikkumiseen tarjoamalle henkilöstölle työsuhdepyörää ja työsuhdeautoa esimerkiksi vaihtoehtoina. Näin työntekijä voi halutessaan helposti tukea yrityksen ilmastoponnisteluita valitsemalla ekologisemman vaihtoehdon. Myös yrityksesi profiloituu samalla ympäristöystävälliseksi. Työsuhdepyörä onkin oivallinen keino tukea yrityksen muita vastuullisuustoimenpiteitä.

Työsuhdepyörä on helppo ratkaisu. Työsuhdepyörien leasing-sopimukset kattavat usein esimerkiksi lisävarusteita, vakuutukset sekä pyörien huoltoa, joten ne ovat käyttäjälleen todella vaivattomia. Työsuhdepyörän hankkiessaan henkilöstösi myös välttyy ylimääräiseltä vaivalta selvittelytyössä, kun yritys tai henkilöstöetuja hoitava HR-konsultti on tehnyt selvitystyön jo ennalta.

Työsuhdepyörän sopimus

Työsuhdepyörä on useimmiten kätevintä hankkia leasingin kautta yrityksen käyttöön tietyksi määräajaksi. Työnantaja siis tekee sopimuksen työsuhdepyöriä leasing-sopimuksella tarjoavan yrityksen kanssa samaan tapaan kuin työsuhdeautojenkin kohdalla. Sopimusta tehdessä kannattaa vertailla eri leasing-palveluita, sopimusten hintatasoa sekä sopimusehtoja, jotta varmistut siitä, että saat juuri teidän yrityksellenne sopivan, joustavan ratkaisun.

Työsuhdepyörä hankitaan useimmiten etukäteen määritellylle ajanjaksolle, esimerkiksi 24 tai 36 kuukauden jakson ajaksi. Jakson päättyessä työntekijällä on useimmissa leasing-sopimuksissa mahdollisuus päättää haluaako hän lunastaa polkupyörän itselleen tai palauttaa sen. Työsuhdepyöriin liittyviä sopimuksia tehdessä on hyvä huomioida myös työntekijöiden vaihtuvuuteen liittyvät asiat. Miten toimitaan, jos työntekijä vaihtaa työpaikkaa kesken leasing-kauden, ja mitä kaikkea leasing-sopimus mahdollistaa.

Myös työsuhdepyörän vakuutusasioista kannattaa keskustella ja laittaa mustaa valkoiselle jo sopimuksia tehdessä, jotta ne kattavat yrityksen tarpeet nyt ja tulevaisuudessa. Erityisesti sähköpyörät ovat haluttua tavaraa rikollisten keskuudessa, sillä niillä on hyvä jälleenmyyntiarvo.

Mikä polkupyörä sopii parhaiten työsuhdepyöräksi?

Yrityksissä on erilaisia toimintamalleja sen suhteen, onko kaikille tarjolla sama pyörämalli, onko tarjolla mahdollisesti valikoima erilaisia polkupyöriä vai saako työntekijä vapaasti valita polkupyörän mallin. Työsuhdepyörällä ei ole lainkaan kiinteää verotusarvoa, joten polkupyörän verotusarvo määräytyy sen perusteella, paljonko polkupyörä ja sen oheisvarusteet maksavat yhteensä.

Yksi hyväksi havaitsemamme toimintatapa voi olla määrittää esimerkiksi suositushinta tai -malli, joka ohjaa työntekijöitä polkupyörän valinnassa. Suosituimpia työsuhdepyörämalleja ovat edun käyttöönoton jälkeen olleet ylivoimaisesti sähköpyörät, joiden hintahaarukka vaihtelee paljon. Hinnat lähtevät noin 1500 eurosta ylöspäin. Työnantaja voi vähentää kulut yhteisöverotuksessa. 

Mitä on tärkeää huomioida työsuhdepyöriä hankkiessa?

Tärkeintä on huomioida, että työnantajalle myönnettävät veroedut tulevat käsitellyksi ja hyödynnetyksi parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi on hyvä varmistaa, että työsuhdepyörä sopii luontevasti osaksi muuta henkilöstöetukokonaisuutta sekä niiden avulla tavoiteltuja hyötyjä ja tavoitteita. Ehkä uutta etua hankkiessa on hyvä hetki tarkastella myös muita henkilöstöetuja ja varmistaa, että kokonaisuus palvelee edelleen tarkoitustaan - myös työn uudessa hybridimallissa.

Halutessasi voimme hoitaa henkilöstöetujen kilpailutuksen ja hallinnoinnin puolestasi. Annamme aina myös selkeät ja konkreettiset ohjeet mahdollista talous- ja henkilöstöhallinnon henkilöstöäsi varten.

Ollaan yhteydessä!

Lähetä tietosi meille yhteydenottolomakkeella, niin palaamme pian asiaan.

Lähettämällä lomakkeen suostut siihen, että tallennamme tietosi. Käytämme tietoja konsernimme sisällä, emmekä jaa niitä kolmansille osapuolille Söderberg & Partners -konsernin ulkopuolelle. Voimme olla sinuun yhteydessä markkinoidaksemme palveluitamme. Voit peruuttaa suostumuksesi milloin tahansa lähettämällä sähköpostia osoitteeseen viestinta@soderbergpartners.com.