Vastuuvakuutukset
Vastuuvakuutukset kattavat kolmannelle osapuolelle aiheutuneita vahinkoja. Autamme arvioimaan millaista vastuuvakuutusturvaa yrityksesi tarvitsee ja mistä vakuutusyhtiöstä sitä kannattaa hankkia.

Vastuuvakuutusten avulla voi siirtää toiminnan riskejä vakuutusyhtiöille. Vastuuvakuutus onkin ehdottomasti tärkeä jo tarjoustentekovaiheessa ja uusien asiakkuuksien kanssa neuvotellessa. Yhä useammat asiakkaat edellyttävät yhteistyökumppaneiltaan ja alihankkijoiltaan tietynlaista vastuuvakuutusturvaa. Meklari auttaa arvioimaan millaisiin sopimusehtoihin kannattaa suostua - ja toisaalta mitä voit itse edellyttää omilta kumppaneiltasi.
Vahingonkorvausvaatimukset
Vahingonkorvausvelvollisuus voi syntyä esimerkiksi
- virheellisen työsuorituksen jäljiltä
- kiinteistön kunnossapidon laiminlyönnin johdosta
- yrityksen myymien tuotteiden puutteellisen turvallisuuden vuoksi.
Vahingonkorvausvastuuseen voivat joutua myös suunnittelu- isännöinti- tai asianajotoimistot, jos virheelliset suunnitelmat, neuvot, ohjeet tai muu asiantuntijapalvelu aiheuttaa vahinkoa.
Työntekijän työssään aiheuttamasta vahingosta korvausvastuu siirtyy työntekijältä yritykselle.
Yrityksen johto ja hallituksen jäsenet voivat myös joutua henkilökohtaiseen vahingonkorvausvastuuseen tehtävässään aiheuttamastaan taloudellisesta vahingosta.
Erilaisia vastuuvakuutuksia
Vastuuvakuutuksia on tarjolla paljon erilaisia. Vakuutusmeklari arvioi aina yksilöllisesti, mitkä vastuuvakuutukset ovat tarpeen kunkin yrityksen toiminnassa ja toimialalla.
Vakuutusasiantuntijamme neuvovat yritystäsi mm. seuraavissa vastuuvakuutusturvissa:
Toiminnan vastuuvakuutus on perusturva, joka pitäisi löytyä jokaiselta yritykseltä. Se korvaa yrityksen toiminnassa aiheutuneita henkilö- ja esinevahinkoja.
Tuotevastuuvakuutus korvaa yrityksen valmistaman, maahantuoman tai myymän tuotteen puutteiden aiheuttamia vahinkoja. Tuotevastuuvahingoissa korvaussummat voivat nousta suuriksikin, joten vakuutus on tärkeä kaikenkokoisille yrityksille.
Konsulttivastuuvakuutus korvaa henkilö- ja esinevahinkoja sekä taloudellisia vahinkoja, jotka aiheutuvat puutteellisesta tai virheellisestä konsulttityöstä. Vakuutus soveltuu erityisen hyvin tekniselle konsultille.
Varallisuusvastuuvakuutus korvaa puhtaita taloudellisia vahinkoja. Vakuutus on tarpeen esimerkiksi kiinteistövälittäjille tai tilitoimistoille sekä muille sellaisille toimialoille, joilla tehdään asiantuntijatyötä ja virheestä voi aiheutua taloudellista vahinkoa.
Hallinnon vastuuvakuutus kattaa yrityksen toimitusjohtajan tai hallituksen jäsenen osakeyhtiölain mukaista henkilökohtaista korvausvastuuta.
Vastuuvakuutuksiin liittyy myös rajoitusehtoja, jotka eri toimialoilla voivat vahinkotilanteessa muodostua hyvinkin merkityksellisiksi. On hyvä tietää, että osa näistä rajoitusehdoista on kuitenkin mahdollista poistaa - tässä vakuutusmeklari voi olla suureksi avuksi!