Skip to main content Skip to main navigation

Söderberg & Partners kerää 250 miljoonaa euroa – tavoitteena kasvaa Suomessa

1 kesäkuuta · 2021

Yhtiön tavoitteena kasvaa Suomen johtavaksi vakuutusmeklariksi tarjoamalla paikallisia palveluita laajalla kansainvälisellä verkostolla sekä hyödyntämällä asiakasprosesseissa moderneja ratkaisuja ja alustoja.

Söderberg & Partners on päättänyt uudesta osakeannista, joka tuo noin 250 miljoonaa euroa uutta pääomaa. Koko osakeannin merkitsee TA Associates. Kyseessä on Söderberg & Partnersin entinen sijoittaja, joka myi vähemmistöosuutensa pohjoismaisesta rahoitusneuvontayhtiöstä KKR:lle vuonna 2019. Uuden osakeannin myötä KKR jää vähemmistöosakkaaksi, ja yhtiön määräysvalta säilyy sen perustajilla.

Tavoitteena kasvaa Suomen johtavaksi vakuutusmeklariksi

Uuden osakeannin tarkoituksena on tukea Söderberg & Partnersin kasvua Pohjoismaissa, missä Suomi on yksi yhtiön avainmarkkinoista. Nykyisin Söderberg & Partners on Suomen vakuutusmeklarimarkkinoiden kolmanneksi suurin toimija, mutta tavoitteena on kasvaa suurimmaksi.

Yhtiön Suomen organisaation fuusio usean suomalaisen vakuutusmeklariyrityksen kanssa on parhaillaan loppusuoralla. Fuusion jälkeen yhtiöllä on vuosikymmenten kokemus vakuutusalalta sekä kattava paikallisten toimistojen verkosto eri puolilla Suomea.

”Söderberg & Partners on monille suomalaisille asiakkaille täydellinen kumppani, sillä meiltä saa paitsi paikallista palvelua omalta tutulta yhteyshenkilöltä, myös laajat kansainväliset verkostot. Olemme varsin innovatiivinen ja nykyaikainen toimija verrattuna moniin muihin meklaritoimistoihin. Uskomme, että nämä tekijät tuovat meille merkittävää kasvua lähivuosina”, sanoo Söderberg & Partners Oy:n toimitusjohtaja Sari Harjunniemi.

”Yrityksen kasvaessa voimme tarjota asiakkaillemme entistä syvällisempää osaamista ja monipuolisempia palveluita. Koska jokainen maa toimii Söderberg & Partnersilla itsenäisesti, meillä on mahdollisuus räätälöidä palvelumme nimenomaan Suomen markkinoille”.

Teknologiavetoinen alusta menestyksen avaimena

Söderberg & Partnersin liiketoiminnan selkäranka on yhtiön teknologiavetoinen alusta, joka on osoittautunut tärkeäksi menestystekijäksi kaikissa maissa, joissa yhtiö toimii.

”Olemme ottaneet viime vuosina monia tärkeitä askeleita toimintamme laajentamisessa Ruotsin ulkopuolelle. Viisi vuotta sitten Söderberg & Partners oli ”vain” Ruotsin markkinajohtaja, mutta ihmisen ja koneen parhaat puolet yhdistävä teknologiavetoinen alustamme on osoittautunut hyvin menestyksekkääksi myös Ruotsin ulkopuolella. Nykyisin Söderberg & Partners on vakiintunut avaintoimija myös Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Alankomaissa, ja kasvumme jatkuu jokaisella näistä markkinoista. Pyrkimyksenämme on laajentaa toimintaamme nykyisillä markkinoillamme entisestään ja laajentua lisäksi aivan uusille markkinoille”, sanoo Söderberg & Partners -konsernin toimitusjohtaja Gustaf Rentzhog.

Kaupan toteutumisen ehtona on Ruotsin finanssivalvonnan (Finansinspektionen) hyväksyntä.

Lisätietoja antavat

Sari Harjunniemi
Toimitusjohtaja, Söderberg & Partners Oy
sari.harjunniemi@soderbergpartners.com
p. +358 45 675 1301

Rasmus Löwenmo Buckhöj
Tiedotuspäällikkö, Söderberg & Partners 
Rasmus.LowenmoBuckhoj@soderbergpartners.se
p. +46 76 149 50 05

Söderberg & Partners Oy on osa kansainvälistä Söderberg & Partners -konsernia, joka kuuluu Pohjoismaiden suurimpiin vakuutusneuvonnan ja -välityksen tarjoajiin. Konsernin muita toimialoja ovat muun muassa varainhoito sekä talous- ja eläkeneuvonta. Yrityksen liikevaihto on noin 400 miljoonaa euroa. Söderberg & Partnersilla on noin 2 500 työntekijää, jotka työskentelevät toimistoissa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Alankomaissa, Luxemburgissa sekä Espanjassa. Konsernin tavoitteena on kasvaa ja laajentaa palveluitaan Suomessa voimakkaasti tulevina vuosina.

Ota yhteyttä