Meklarin vakuutusvertailu on Suomen Vuokranantajat ry:n arvostettu jäsenetu

Söderberg & Partnersin Suomen Vuokranantajat ry:lle vuosittain tekemä vakuutusvertailuraportti on saanut isot suomalaiset vakuuttajat kehittämään tarjontaansa.  

Suomen Vuokranantajat ry on edunvalvontajärjestö, jonka jäsenistöä ovat yksityiset pienemmän skaalan vuokranantajat. Useimmat jäsenistä omistavat 1-3 asuntoa, joita he antavat vuokralle.

Järjestön keskeisin tavoite on tarjota palveluita, joiden avulla yksityiset vuokranantajat pystyisivät toimimaan isojen vuokrayhtiöiden hallitsemilla markkinoilla.

Vakuutusvertailuraportti on tärkeä jäsenetu

Söderberg & Partners on tehnyt yhteistyötä Suomen Vuokranantajien kanssa useamman vuoden ajan. Vakuutusmeklarimme tekee järjestölle vuosittain vakuutusvertailuraportin, jossa vertaillaan vuokranantajalle tarjolla olevaa vakuutusturvaa. Vuosittaisen raportin valmistuttua meklari käy vielä tulokset läpi jäsenistölle järjestettävässä webinaarissa.

”Meklarilla oli jo ennen toimeksiannon vastaanottamista kokemusta vuokramarkkinoilta, mikä on tuonut ehdotonta lisäarvoa yhteistyöhön”, mainitsee Suomen Vuokranantajat ry:n toiminnanjohtaja Sanna Hughes.

Hughesin mukaan yhteistyö meklarin kanssa on aina ollut todella sujuvaa ja miellyttävää. Tärkeintä kuitenkin on erikoisasiantuntemus, jota meklari pystyy jäsenistölle tarjoamaan.

”Olemme saaneet jäsenistöltämme pelkästään hyvää palautetta vakuutusvertailusta. Monelle vakuutusten kilpailutus ja vertailu on todella haastavaa, kun vakuutusehdot ja vakuutusten sisällöt ovat eri yhtiöissä erilaisia”, hän jatkaa.

Vakuutusyhtiöille tärkeää menestyä vertailussa

Suomen vuokranantajat ry:hyn kuuluu jopa 26 000 jäsentä. Tämä on vakuutusyhtiöiden näkökulmasta merkittävä vakuutuksenottajien joukko. Siksi myös vakuutusyhtiöt ovat käyneet läpi yhdessä Suomen vuokranantajien kanssa keskeisiä kohtia raportista.

”Vakuutusyhtiöt ovat hyvin kiinnostuneita tietämään millaisia puutteita heidän tarjonnassaan on nostettu esille”, Hughes sanoo.

”Vakuutusyhtiöt myös käyttävät raporttia hyväkseen omassa markkinoinnissaan. Yhtiöt esimerkiksi nostavat esille, jos ovat pärjänneet vertailussa hyvin”, hän kuvailee.

Hughesin mukaan heillä on vakuutuskumppani, jonka kanssa järjestö tekee yhteistyötä jäsenalennusten muodossa. Vakuutusvertailuraportin avulla myös kumppanin vakuutusten sisältöä ja hinnoittelua alennuksineen on helppo verrata markkinoiden tarjontaan.

”Vakuutusvertailuraportti on saanut huomiota jopa valtakunnan mediassa. Kyllä se kertoo aika paljon aiheen kiinnostavuudesta”, Hughes toteaa.

Suomen Vuokranantajat ry

Suomen Vuokranantajat ry on vuoden 1999 alussa perustettu valtakunnallinen vuokranantajien etujärjestö, jonka toimialueena on koko Suomi. Yhdistyksessä on jäseninä sekä yksityisiä henkilöitä että yrityksiä ja muita yhteisöjä. Yhteistä jäsenille on, että he tarjoavat vuokralle asuin- ja/tai liikehuoneistoja.

Haluatko kuulla lisää?

Täytä oheinen lomake, niin palaamme asiaan pian ja kerromme lisää vakuutusmeklaripalveluista!

Lähettämällä lomakkeen suostut siihen, että tallennamme tietosi. Käytämme tietoja konsernimme sisällä, emmekä jaa niitä kolmansille osapuolille Söderberg & Partners -konsernin ulkopuolelle. Voimme olla sinuun yhteydessä markkinoidaksemme palveluitamme. Voit peruuttaa suostumuksesi milloin tahansa lähettämällä sähköpostia osoitteeseen viestinta@soderbergpartners.com.