FAQ
Yrityksen vakuutukset, riskienhallinta ja henkilöstöedut voivat herättää paljon kysymyksiä. Olemme koonneet tälle sivulle vastauksia yleisimpiin kysymyksiin palveluistamme ja toimintatavoistamme. Täältä löydät lisätietoa esimerkiksi vakuutusmeklarin roolista, vakuutusten kilpailuttamisesta, riskienhallinnasta sekä HR-konsultoinnista. Jos et löydä vastausta kysymykseesi, asiantuntijamme auttavat mielellään.
Usein kysyttyä - Vakuutusmeklaripalvelut
Vakuutusmeklari on vakuutusten ammattiostaja, joka toimii yrityksen tai julkisyhteisön edustajana suhteessa vakuutusyhtiöihin – ei toisinpäin. Meklari perehtyy asiakkaan liiketoimintaan ja toimialan erityispiirteisiin, ja etsii niiden perusteella sopivimman ja edullisimman vakuutusratkaisun markkinoilta.
Käytännön arjessa meklari hoitaa päivittäiset vakuutusasiat asiakkaan puolesta: tarkistaa laskujen ja korvausten oikeellisuuden, neuvottelee vakuutusyhtiöiden kanssa ja pitää asiakkaan ajan tasalla markkinoiden muutoksista. Hallinnointisopimuksella meklari tekee myös oma-aloitteisesti ehdotuksia vakuutusturvan kehittämiseksi ja kertoo, milloin vakuutukset kannattaa kilpailuttaa.
Kaikki Suomessa toimivat vakuutusmeklarit ovat Finanssivalvonnan rekisteröimiä ja velvoitettuja noudattamaan hyvää vakuutusedustustapaa.
Söderberg & Partnersilla asiakkaan käytössä on vastuumeklarin lisäksi asiakaspalvelutiimi, vakuutuslajiasiantuntijat sekä korvausasioihin erikoistunut Claims Link.
Palkkio määräytyy tapauskohtaisesti vakuutuskokonaisuuden vaativuuden mukaan – organisaation koko on usein ratkaiseva tekijä. Alle miljoonan euron liikevaihdolla toimiville organisaatioille vakuutusmeklarilla ei yleensä ole lisäarvoa tarjottavana, ellei vakuutuksissa ole erikoistarpeita.
Vakuutusmeklarin arvo tulee ennen kaikkea laadusta: kun vakuutuksia hoitaa alan ammattilainen, voit varmistua siitä, että organisaatiosi toiminta, henkilöstö ja omaisuus on turvattu parhaalla mahdollisella tavalla.
Hinta paranee useimmiten myös. Meklari tuntee markkinahinnat ja tietää, mistä kussakin vakuutusyhtiössä voi neuvotella – tuloksena on lähes aina aiempaa parempi turva edullisempaan hintaan. Pelkästään tämä erotus kattaa tyypillisesti meklarin palkkion.
Lisäksi säästät omaa aikaasi, saat tarvittaessa räätälöidyt raportit ja pääset käyttämään S&P Online -verkkopalvelua, josta näet koko organisaatiosi vakuutusturvan ajantasaisesti. Meklari on koko henkilöstösi käytettävissä vakuutuskysymyksissä ja vahinkojen hoidossa.
Vakuutusmeklarin ammatti on EU-tasolla säädelty. Suomessa meklarit toimivat Finanssivalvonnan valvonnassa, ja kaikki luvallisesti toimivat meklarit löytyvät Finanssivalvonnan ylläpitämästä vakuutusedustajarekisteristä. Meklaritoimistossa tulee myös olla tietty määrä vakuutusmeklaritutkinnon suorittaneita ammattilaisia.
Suomen Vakuutusmeklariliitto (SVAM) edistää ammattimaista ja riippumatonta meklaritoimintaa. SVAMin verkkosivuilta löydät kaikki liittoon rekisteröityneet toimijat.
Aloittavan yrityksen vakuutustarpeet ovat usein vielä pienet, joten meklarin käyttö ei välttämättä ole kustannustehokasta. Jos yritys toimii kuitenkin alalla, joka edellyttää monimutkaista tai erityistä vakuutusturvaa – tai vakuutuksia tarvitaan ulkomaisilta vakuutusyhtiöiltä – meklari voi olla hyödyllinen jo alusta lähtien.
Tarkista ensin, että meklari on rekisteröity Finanssivalvonnan vakuutusedustajarekisteriin – se on minimivaatimus luotettavuudelle.
Sen jälkeen arvioi osaaminen: onko meklarilla kokemusta juuri sinun toimialaltasi ja tarpeistasi? Jos tarvitset kansainvälistä vakuutusturvaa, varmista että meklarilla on siihen verkosto ja osaaminen.
Selvitä myös hinnoittelu ja sopimusehdot etukäteen. Läpinäkyvä hinnoittelu on merkki ammattimaisesta toiminnasta.
Kysy referenssejä ja lue asiakaspalautteita. Lopuksi testaa käytännössä: miten nopeasti ja selkeästi meklari vastaa yhteydenottosi? Arjen sujuvuus näkyy jo ensikontaktissa.
Hinta riippuu tarvitsemiesi palveluiden laajuudesta ja vakuutuskokonaisuutesi monimutkaisuudesta – kiinteitä hintoja tai edes hintahaarukkaa on mahdotonta ilmoittaa etukäteen. Jo ensimmäisellä tapaamisella pystymme kuitenkin antamaan suuntaa antavan arvion. Kerromme myös suoraan, jos palvelumme eivät sovi organisaatiollesi.
Vakuutusmeklari on ulkopuolinen konsultti, joka hoitaa yritysten ja julkisten organisaatioiden vakuutusturvaa. Käytännössä tämä tarkoittaa vakuutusten hankintaa sekä neuvotteluja vakuutusyhtiöiden kanssa ehtojen, vakuutusmäärien ja omavastuusummien osalta – aina asiakkaan edun mukaisesti.
Meklari tekee myös vakuutuskilpailutuksia: hankkii vertailukelpoiset tarjoukset useista vakuutusyhtiöistä ja valitsee niistä asiakkaalle parhaiten sopivan ratkaisun.
Usein kysyttyä - vakuutusten kilpailutus
Kilpailutus tuo tyypillisesti 20–30 % säästön vakuutusmaksuihin ilman, että turvan kattavuus heikkenee. Lopullinen säästö riippuu yrityksen riskiprofiilista ja markkinatilanteesta.
Laadimme tarjouspyynnöt ammattiostajan tarkkuudella: määrittelemme jo pyyntövaiheessa tarkasti, mitä ollaan ostamassa. Vastaamme vakuutusyhtiöiden kysymyksiin ja neuvottelemme tarvittaessa erityisehdoista. Tuloksena jokainen tarjous on sisällöltään vertailukelpoinen – saat selkeän kirjallisen vakuutusvertailun ja suosituksen päätöksesi tueksi.
Paras ajankohta on ennen vakuutuskauden uusimista tai merkittävän muutoksen yhteydessä, kuten toiminnan laajentuessa. Arvioimme ajankohdan yhdessä, jotta kilpailutus tuottaa parhaan mahdollisen hyödyn.
Kyllä, ja usein se tuottaa paremman kokonaisratkaisun. Hallinnointiasiakkaillemme hajautettu vakuutussalkku on helposti hallittavissa S&P Online -verkkopalvelussa – kaikki yhtiöt samassa näkymässä.
Kyllä. Tunnemme hankintalain vaatimukset ja kilpailutamme julkisyhteisöjen vakuutukset lakisääteisten velvoitteiden mukaisesti.
Kilpailutus etenee viidessä vaiheessa: vakuutustarpeiden kartoituksesta tarjouspyyntöjen laadintaan ja lähetykseen, tarjousten vertailuun ja suositukseen, ja lopuksi päätöksen toimeenpanoon ja käyttöönottoon.
Usein kysyttyä vahinkojen hoidosta
Vahinkotilanteessa meklarin arvo näkyy selvimmin. Vakuutusyhtiö arvioi vahingon omasta näkökulmastaan – ilman asiantuntijaa yritys on korvausneuvotteluissa usein altavastaajana.
Meklari tuntee vakuutusehdot ja korvausjärjestelmien toimintalogiikan, ja osaa esittää asian niin, että kaikki korvattavat osat tulevat huomioiduiksi. Käytännössä tämä voi tarkoittaa keskeytysvahingon oikeaa laajuusarviota, välillisten kustannusten huomioimista tai ehtojen tulkintaa asiakkaan eduksi silloin, kun tulkinnanvaraa on.
Ota yhteyttä meklariisi – korvauspäätös ei ole lopullinen. Jopa kolmasosa kielteisistä päätöksistä on virheellisiä: syynä voi olla puutteellinen dokumentointi, epäselvät tiedot tai väärin tulkitut ehtokohdat. Autamme arvioimaan päätöksen oikeellisuuden ja laadimme tarvittaessa vastineen tai oikaisuvaatimuksen. Oikein perustein esitetty asia voi muuttaa päätöksen sekä kielteisestä myönteiseksi että nostaa korvaussummaa.
Suurvahingoissa – kuten tulipalossa, laajassa vesivahingossa tai pitkässä toiminnan keskeytyksessä – korvaussummat voivat olla satoja tuhansia tai miljoonia euroja. Pienikin ero ehtojen tulkinnassa tai vahingon laajuuden arvioinnissa vaikuttaa suoraan korvauksen suuruuteen.
Suurvahingoissa käytämme apuna konsernimme vahinkoyhtiötä Claims Linkiä, jonka kautta saat käyttöösi vahinkoasiantuntijoita, lakimiehiä ja kiinteistöasiantuntijoita tilanteen vaatimalla tavalla. Esimerkiksi eräs asiakkaamme sai Claims Linkin avustuksella 200 000 euron lisäkorvauksen palovahingosta.
Erityisesti työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksissa vahinkotilastojen parantuminen näkyy suoraan vakuutusmaksun tasossa. Seuraamme vahinkokehitystä yhdessä asiakkaan kanssa, tunnistamme riskikohtia ja ehdotamme korjaavia toimenpiteitä. Järjestelmällinen vahinkoja ehkäisy pienentää kustannuksia ajan myötä – vahinkoseuranta on samalla sekä riskienhallinnan että kustannusten hallinnan työkalu.
Claims Link on Söderberg & Partners -konserniin kuuluva vahinkoyhtiö, joka on erikoistunut vahinkojen hoitoon ja vakuutusehtojen tulkintaan. Claims Link tukee korvauspäätösten arvioinnissa ja laatii tarvittaessa asiantuntijalausuntoja. Palvelut ovat käytettävissä sekä hallinnointiasiakkaillemme että muille yrityksille ja julkisyhteisöille.
Usein kysyttyä - yrityksen vakuuttaminen
Säästö ei synny halvimmasta vakuutuksesta vaan oikein mitoitetusta kokonaisuudesta. Meklari käy läpi päällekkäiset turvat ja turhat lisät, tarkistaa omavastuut, vakuutusmäärät ja ehdot – ja kartoittaa tarvittaessa vaihtoehdot markkinalta. Tuloksena on kustannustehokas ratkaisu, joka toimii myös vahingon sattuessa.
Oikeat vakuutukset valitaan yrityksen riskien ja sopimusvastuiden perusteella. Käytännössä kannattaa kartoittaa toimintaan liittyvät riskit (omaisuus, vastuut, keskeytys, henkilöt), asiakkaiden ja sopimusten asettamat vaatimukset sekä liiketoiminnan kriittiset arvot – liikevaihto, toimituskyky, avainhenkilöt. Kun nämä ovat selkeät, myös vakuutusturvan mitoitus helpottuu.
Kaikkea ei tarvitse tehdä joka vuosi, mutta kokonaisuuden pitää pysyä ajan tasalla. Kilpailutus on ajankohtainen, kun toiminta kasvaa tai muuttuu, sopimuksiin tulee uusia vastuita, vahinkoja on sattunut, kulut ovat nousseet ilman selvää syytä tai vakuutusyhtiön ehdot ovat muuttuneet epäedulliseen suuntaan.
Vakuutusmeklari toimii yrityksen puolella riippumattomana asiantuntijana – ei yhden vakuutusyhtiön myyjänä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vakuutuksia haetaan koko markkinatarjonnasta, kokonaisuutta tarkastellaan riskien ja sopimusvastuiden kautta, ja päätöksenteko perustuu sisältövertailuun pelkän hinnan sijaan. Meklari on myös käytettävissä muutostilanteissa ja vahinkoja hoidettaessa.
Kun toimintaa on ulkomailla, vakuutusturvan täytyy vastata paikallisia vaatimuksia ja sopimusvastuita. Tyypillisiä tilanteita ovat ulkomainen tytäryhtiö, kansainväliset projektit ja toimitukset, henkilöstön työskentely tai matkustus ulkomailla sekä kansainvälinen logistiikka. Meklari varmistaa, että turva on riittävä kaikissa näissä tilanteissa.
Yritysvakuutukset rakennetaan toiminnan ja riskien mukaan. Tyypillinen kokonaisuus kattaa omaisuuden, vastuut ja toiminnan keskeytykset. Yleisiä osia ovat omaisuus- ja keskeytysvakuutus, vastuuvakuutukset, kuljetus- ja projektivakuutukset, luottovakuutus sekä työntekijöiden vakuutukset ja lakisääteiset turvat.
Hinta määräytyy yrityksen riskien ja toiminnan laajuuden perusteella. Keskeisiä tekijöitä ovat toimiala ja riskitaso, liikevaihto ja henkilöstömäärä, vakuutusmäärät ja omavastuut sekä sopimusvastuut. Pelkkä hinta ei kuitenkaan kerro, onko turva oikein mitoitettu – olennaista on, että vakuutukset vastaavat todellisia riskejä ilman päällekkäisyyksiä.
Aina kun toiminta muuttuu tai vakuutusturva herättää epävarmuutta. Tyypillisiä hetkiä ovat kasvu, uudet liiketoiminta-alueet, henkilöstömuutokset sekä uudet sopimukset ja vastuut. Myös vahinkohistoria tai läheltä piti -tilanteet ovat selkeä merkki siitä, että kokonaisuus kannattaa käydä läpi. Tavoite on pitää turva ajantasaisena ilman aukkoja tai päällekkäisyyksiä.
Usein kysyttyä - työskentely ulkomailla
Komennukseen liittyy useita selvitettäviä asioita: vakuutusturvan riittävyys kohdemaan ja Suomen sosiaaliturvan osalta, sosiaaliturvan määräytyminen ja mahdollinen A1-todistus, verotuksen järjestäminen maiden välisen verosopimuksen mukaisesti, tarvittavat työluvat ja viisumit sekä kohdemaan työlainsäädännön noudattaminen. Myös selkeä perehdytys ja ohjeistus komennusta varten on tärkeää.
Jos kokonaisuus tuntuu monimutkaiselta, HR-konsulttimme auttavat mielellään.
A1-todistus osoittaa, että ulkomailla työskentelevä työntekijä kuuluu Suomen sosiaaliturvan piiriin. Todistus haetaan Eläketurvakeskukselta, ja se estää kaksinkertaiset sosiaalivakuutusmaksut sekä varmistaa, että työntekijä saa sosiaaliturvaetuutensa – kuten eläkkeen – Suomen lainsäädännön mukaisesti.
Työnantajan on varmistettava, että vakuutusturva kattaa sekä Suomen että kohdemaan tarpeet. Verotus on selvitettävä tapauskohtaisesti – se riippuu työskentelymaan ja -ajan pituudesta sekä verotuksellisesta kotipaikasta. EU/ETA-alueella työskenneltäessä tarvitaan usein A1-todistus. Lisäksi on tarkistettava työlupavaatimukset ja paikallinen lainsäädäntö sekä varmistettava selkeät pelisäännöt tietoturvan ja työaikasäännösten osalta.
Työnantajan on varmistettava etukäteen, että vakuutusturva kattaa sairaanhoitokulut ja tarvittaessa kotikuljetuksen. Vahinkotilanteessa työnantajan on tuettava työntekijää käytännössä: oltava yhteydessä vakuutusyhtiöön ja paikallisiin terveyspalveluihin sekä huolehdittava paluujärjestelyistä, kuten ambulanssilennoista tarvittaessa. Monet vakuutukset sisältävät matkahätäpalvelun, joka auttaa sekä työnantajaa että työntekijää akuutissa tilanteessa.
Ulkomaankomennuksella työntekijä siirtyy työnantajan määräyksestä työskentelemään ulkomaille viralliseen asemapaikkaan määräajaksi. Etätyössä ulkomailla työntekijä työskentelee etänä omasta aloitteestaan ilman virallista asemapaikkaa. Ero on merkittävä: verotus- ja lainsäädäntövelvoitteet voivat poiketa toisistaan huomattavasti näiden kahden tilanteen välillä.
Usein kysyttyä - työterveyshuollon kilpailutus
Muutaman vuoden välein tai aina, kun palvelun laatu, kustannukset tai yhteistyön sujuvuus mietityttää. Terveydenhuollon kenttä on keskittynyt voimakkaasti, ja fuusiot voivat muuttaa palvelun sisältöä tai hinnoittelua ilman, että sopimusta päivitetään. Säännöllinen kilpailutus varmistaa, että työterveyshuolto vastaa organisaation nykyisiä tarpeita ja pysyy markkinahintaisena.
Lakisääteinen työterveyshuolto keskittyy työstä aiheutuvien terveysvaarojen ennaltaehkäisyyn sekä työntekijöiden terveyden ja työkyvyn ylläpitämiseen. Käytännössä se tarkoittaa ohjausta ja neuvontaa terveellisistä työoloista ja -tavoista – sekä työntekijöille että työnantajalle. Sairaanhoito ja leikkaukset eivät kuulu lakisääteiseen työterveyshuoltoon, mutta laajennettu työterveyshuolto voi kattaa myös nämä palvelut.
Osaajapula on ajanut yritykset kilpailemaan henkilöstöeduilla ja kattava työterveyshuolto on yksi arvostetuimmista. Työnantajan näkökulmasta se on myös taloudellisesti järkevää: nopea pääsy hoitoon tarkoittaa nopeampaa paluuta töihin ja lyhyempiä sairauspoissaoloja.
Kilpailutus varmistaa, että palvelu vastaa yrityksen tarpeita ja pysyy markkinahintaisena – erityisesti terveydenhuollon kentän fuusioiden jälkeen, jolloin palvelun sisältö tai hinnoittelu voi muuttua huomaamatta. Kilpailuttamalla samalla myös henkilövakuutukset varmistat, että ne toimivat saumattomasti yhteen työterveyssopimuksen kanssa.
Laajennettu työterveyshuolto kattaa lakisääteisen minimin lisäksi sairaanhoidon ja leikkaukset. Käytännössä tämä tarkoittaa nopeampaa hoitoon pääsyä, lyhyempiä sairauspoissaoloja ja parempaa työkykyä. Kattava työterveyshuolto myös lisää työntekijöiden tyytyväisyyttä ja sitoutumista.
Kyllä. Laadukas työterveyshuolto houkuttelee osaajia, parantaa sitoutumista ja vähentää sairauspoissaoloja – vaikutukset näkyvät suoraan tuottavuudessa. Kyse on investoinnista, ei pelkästä kuluerästä.
Sopimusehdot vaihtelevat, mutta työterveyshuollon kilpailutuksen voi käynnistää jo sopimuskauden aikana – näin vaihtoehdot ja markkinahinta ovat tiedossa hyvissä ajoin ennen mahdollista muutosta. Kilpailutus ei automaattisesti tarkoita toimittajan vaihtoa, vaan se antaa vertailutietoa ja neuvotteluvoimaa myös nykyisen sopimuksen uusimiseen.