IQM palkkasi vakuutusmeklarin pääoma­sijoittajan suosituksesta - erinomaisin tuloksin

IQM on pienessä ajassa kasvanut suomalaisesta start-upista kansainväliseksi kvanttitietokonealan kärkiyhtiöksi. Nopea kasvu ja kansainvälistyminen edellyttävät kattavaa ja mukautuvaa vakuutusturvaa.
IQM

Toimiala: Kvanttitietokoneet
Toimipisteet: Suomi, Saksa, Espanja
Henkilöstö: 220 (Suomen yksikkö); konsernitasolla arviolta 300–400+ työntekijää
Liikevaihto: 31,7 MEUR (Suomen yksikkö)

iqm.tech

“En itse tiennyt oikeastaan koko vakuutusmeklaritoiminnan olemassaolosta ennen kuin saimme pääomasijoittajalta neuvon hyödyntää vakuutusmeklaria”, muistelee IQM:n COO Juha Vartiainen.

Yhtiö on kerännyt rahoitusta muun muassa Euroopan innovaationeuvosto EIC:ltä, Business Finlandilta ja kansainvälisiltä pääomasijoittajilta – yhteensä jo satoja miljoonia euroja. Osa pääomasijoittajista toimii myös yhtiön neuvonantajina.

IQM suunnittelee ja kokoaa kvanttitietokoneita kansallisten tutkimuslaitosten ja yliopistojen sekä erilaisten suurteholaskentakeskusten käyttöön. Yrityksellä on toimistot Espoossa, Münchenissä sekä Bilbaossa.

Paljon vakuutettavaa pienessä yrityksessä

IQM:ssä tehdään lähinnä tutkimusta ja kehitystä. Yritys on myös palkannut Euroopan suurimman teollisten kvanttilaitteistojen valmistajatiimin. Työn tekemiseen tarvitaan paljon laitteita, jotka maksavat melko paljon.

”Olemme siis pieni firma, jolla on paljon kalliita ja isoja projekteja”, summaa Vartiainen.

Vartiainen on ollut tyytyväinen yhteistyöhön Söderberg & Partnersin meklarin kanssa. Hän kokee, että yrityksen vakuutusasiat ovat hoituneet helposti ja rahoilleen on todella saanut vastinetta.

IQM:n vakuutukset ovat tällä hetkellä sijoitettuna useampaan vakuutusyhtiöön, joista osa on kansainvälisiä vakuuttajia.

” En usko, että olisimme löytäneet ulkomaisia vakuuttajia ja vakuutusmahdollisuuksia ilman meklarin apua. Saamamme hyöty on kustannukseen nähden suuri”, Vartiainen arvelee.

Asiantuntijamme

Miksi palkata vakuutusmeklari?

Mitä vakuutusmeklari tekee, ja miksi kannattaa käyttää hänen palveluitaan? Onko vakuutusmeklareissa eroja? Lue vakuutusmeklarioppaamme ja löydä vastaukset näihin kysymyksiin ja moniin muihin!
Lue lisää 

Ota yhteyttä niin etsitään ratkaisu tarpeisiisi

Jätä yhteystietosi, niin asiantuntijamme on sinuun yhteydessä. Autamme yrityksiä ja julkisia organisaatioita kilpailuttamaan vakuutuksia ja työterveyshuoltoa, analysoimaan nykyiset ratkaisut sekä rakentamaan kokonaisuuden, joka säästää kustannuksia ja vähentää riskejä.

Palvelumme tuottaa eniten hyötyä organisaatioille, joiden liikevaihto on yli miljoona euroa. Tässä kokoluokassa meklarin tuomat säästöt ovat tyypillisesti merkittävimmillään.

Yhteystiedot

Lähettämällä lomakkeen suostut siihen, että tallennamme tietosi. Voimme olla yhteydessä sinuun 4-5 kertaa vuodessa markkinoidaksemme palveluitamme. Voit peruuttaa suostumuksesi milloin tahansa lähettämällä sähköpostia osoitteeseen viestinta@soderbergpartners.com.