Tampereen Konepajat hyödyntää vakuutusmeklaria erityisesti neuvotteluissa

Tampereen Konepajat Oy on ollut Söderberg & Partnersin tyytyväinen asiakas jo useamman vuoden ajan. Vakuutusmeklarin asiakkaaksi yritys päätyi huomatessaan, että vakuutusmeklari pystyy neuvottelemaan vakuutusyhtiöiden listatuotteita toimivammat ratkaisut yrityksen arkeen.

Tampereen Konepajat

Toimiala: Konepajateollisuus
Toimipisteet: 8 tehdasta Suomessa, tytäryhtiö Virossa, vientiä myös Yhdysvaltoihin
Henkilöstö: noin 250 työntekijää
Liikevaihto: noin 49 MEUR

www.tampereenkonepajat.com

"Huomasimme, että vakuutusmeklaria käyttäessä ei tarvitse mennä vakuutusyhtiöiden kiinteillä katalogeilla, vaan hinnoista ja tuotteiden sisällöistä pystyy neuvottelemaan paremmin tilannekohtaisesti", kertoo Tampereen Konepajojen toimitusjohtaja Juhani Lehti.

"Hyvä esimerkki on konsernin liiketoiminta Yhdysvalloissa. Aiemmin harmittelimme, että toimintamme siellä oli pienimuotoista ja sen myötä riskitkin melko pieniä. Vakuutukset saattoivat olla vakuutettavaan riskiin nähden suhteettoman kalliita. Näissä kansainvälisen vakuuttamisen kiemurat tuntevan meklarin apu on ollut kullanarvoista", hän jatkaa.

Meklari hoitaa vakuutusturvaa proaktiivisesti

Tampereen konepajat pitää yhteyttä meklarinsa kanssa säännöllisesti puolin ja toisin. Meklari tekee yhteistyötä useamman henkilön kanssa talon sisällä ja pitää lisäksi yhteyttä vakuuttajiin. Hän myös kertoo, milloin vakuutusturvaa on syytä kilpailuttaa.

"Teemme vuosikatselmoinnin suoraan vakuutusmeklarin sähköisessä verkkopalvelussa S&P Onlinessa – sieltä näemme kokonaisuuden parhaiten. Meklari ilmoittaa meille, jos vakuutuksissa on kilpailutustarpeita, sillä hän tuntee markkinoiden tilanteen ja yritysvakuutuskokonaisuutemme", Lehti kuvailee.

Tampereen Konepajojen vakuutuskokonaisuus on nykyisin hyvin kustannustehokas, eikä mitään ole yli- tai alivakuutettu. Vakuutusten saatavuus ja räätälöintimahdollisuudet ovat parantuneet, kun meklari on mukana neuvotteluissa vakuutusyhtiön kanssa.

"Kokenut ja asiantunteva meklari tietää mistä asioista on mahdollista neuvotella ja miten. Neuvotteluasetelma on täysin erilainen, kuin jos itse lähtisin neuvottelemaan vakuutusyhtiön kanssa", Lehti toteaa.

Miksi palkata vakuutusmeklari?

Mitä vakuutusmeklari tekee, ja miksi kannattaa käyttää hänen palveluitaan? Onko vakuutusmeklareissa eroja? Lue vakuutusmeklarioppaamme ja löydä vastaukset näihin kysymyksiin ja moniin muihin!
Lue lisää 

Ota yhteyttä niin etsitään ratkaisu tarpeisiisi

Jätä yhteystietosi, niin asiantuntijamme on sinuun yhteydessä. Autamme yrityksiä ja julkisia organisaatioita kilpailuttamaan vakuutuksia ja työterveyshuoltoa, analysoimaan nykyiset ratkaisut sekä rakentamaan kokonaisuuden, joka säästää kustannuksia ja vähentää riskejä.

Palvelumme tuottaa eniten hyötyä organisaatioille, joiden liikevaihto on yli miljoona euroa. Tässä kokoluokassa meklarin tuomat säästöt ovat tyypillisesti merkittävimmillään.

Yhteystiedot

Lähettämällä lomakkeen suostut siihen, että tallennamme tietosi. Voimme olla yhteydessä sinuun 4-5 kertaa vuodessa markkinoidaksemme palveluitamme. Voit peruuttaa suostumuksesi milloin tahansa lähettämällä sähköpostia osoitteeseen viestinta@soderbergpartners.com.