Palvelut julkis­yhteisöille

Vakuutusasiat, julkisyhteisöt ja hankinta­laki… ei ongelmaa! Paitsi, että joskus ongelmia tulee. Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeus­sopimuksista sekä vakuutukset eivät ole helppo yhtälö. Onnistunut hankinta vaatii korren kantamista kekoon niin asiakkaalta kuin vakuuttajaltakin - vakuutus­meklarina sovitamme työtä pelkäämättä tämän kokonaisuuden yhteen. Vaikka vakuutusmeklari­palveluiden ajatellaan huipentuvan vakuutus­kilpailutuksessa, niin erityisesti julkis­yhteisölle palvelu on usein hyvin paljon muutakin.

julkisyhteisöiden vakuuttaminen vaatii erityisosaamista

Hanki paras vakuutusturva parhaaseen hintaan ison tiimin tuella

Söderberg & Partnersin asiakkaina on satoja julkis­yhteisöitä. Tiimissämme työskentelee kymmenittäin julkis­yhteisöitä palvelevia vakuutus­meklareita ja erityisasian­tuntijoita. Näistä syistä olemme Suomen johtava julkis­yhteisöiden vakuutus­meklari.

Palvelemme kuntien, kaupunkien ja niiden konserneihin kuuluvien tahojen lisäksi korkeakouluja, kuntayhtymiä, hyvinvointialueita, seurakuntia ja monia muita julkisyhteisöitä. Olemme mukana suurissa julkisissa hankkeissa, kuten allianssihankkeissa. Avustamme myös vahinkoasioissa sekä kertaluonteisesti että jatkuvan palvelun mallina ja neuvomme organisaatioita riskienhallinnassa.

Tarjoamme julkisyhteisöille käytännössä samoja meklaripalveluita, joita tarjoamme myös yksityisille yrityksille. Vakuutusanalyyseissa, vakuutuskilpailutuksissa, jatkuvassa hoitopalvelussa sekä vahinkopalveluissa huomioimme kuitenkin aina julkisten hankintojen ja julkisen toiminnan erityispiirteet, joita vakuutusasioissa riittää.

Suurin osa julkisyhteisöasiakkaistamme käyttää jatkuvaa vakuutusten hallinnointipalveluamme. Sen avulla saat aina meiltä luotettavaa ja laadukasta asiakaspalvelua tuttujen yhteyshenkilöiden kautta, vaikka vakuutusyhtiöt taustalla vaihtuisivatkin. Myös kaikki vakuuttamiseen liittyvät päivittäiset toimet, kuten vakuutusdokumenttien ja -laskujen hallinnointi ja tarkistus, tarvittava henkilöstön koulutus sekä vahinkoasioiden hoito sujuvat jouhevasti.

Varaa tapaaminen meklarin kanssa

Haluaisitko keskustella organisaatiosi riskienhallinnasta, vakuutusturvasta ja niiden kehittämisestä vakuutusasiantuntijan kanssa? Varaa aika kalenteristamme niin jutellaan lisää!
Varaa tapaaminen
Yhteydenpito oli helppoa. Aikataulut pitivät ja viesteihin vastattiin nopeasti. Jos emme ymmärtäneet jotakin yksityiskohtaa tai perustetta, meklari selvitti asian.
Anu Peusaari
Seure
Tutustu asiakastarinaan

Suomen leveimmät hartiat julkis­yhteisöiden vakuutus­meklaroinnissa

Kun valitset vakuutus­meklariksesi Söderberg & Partnersin, saat käyttöösi markkinoiden suurimman ja kokeneimman julkisyhteisö­tiimin.

Tarjoamme käyttöösi lajiasiantuntijamme, markkinoiden parhaat sähköiset järjestelmät, valmiit mutta tarpeidesi mukaan joustavat palvelumallit sekä ammattitaitoisen asiakaspalvelutiimimme. Ja vieläpä kilpailukykyiseen hintaan!

Kun valitset vakuutusmeklaria, kannattaa ehdottomasti huomioida hinnan lisäksi myös palvelun taso ja se kuuluisa hartioiden leveys.

Kerromme mielellämme lisää palveluistamme ja teemme tarjouksen - ota yhteyttä meihin!

Julkisyhteisöiden vakuuttamisen asiantuntijamme

Ollaan yhteydessä!

Lähetä tietosi meille yhteydenottolomakkeella, niin palaamme pian asiaan.

Lähettämällä lomakkeen suostut siihen, että tallennamme tietosi. Käytämme tietoja konsernimme sisällä, emmekä jaa niitä kolmansille osapuolille Söderberg & Partners -konsernin ulkopuolelle. Voimme olla sinuun yhteydessä markkinoidaksemme palveluitamme. Voit peruuttaa suostumuksesi milloin tahansa lähettämällä sähköpostia osoitteeseen viestinta@soderbergpartners.com.