Linkosuo Oy ja perheyhtiön suuri muutos

Linkosuon tarina alkoi vuonna 1936, jolloin Aarne ja Elsa Linkosuo perustivat oman leipomo-myymälän. Se sijaitsi hotelli Emmauksen talossa Tampereen rautatieasemaa vastapäätä. Leipomon tilat olivat työhuoneessa talon sisäpihalla, ja vaimo Elsa vastasi myymälästä Rautatienkadun varrella. Nyt Linkosuon leipomossa ja kahviloissa työskentelee noin 180 henkeä ja liikevaihto on noin 25 miljoonaa euroa.

Linkosuo panostaa laatuun

Linkosuo on jo vuosikymmenien ajan panostanut tuotteiden ja tuotannon laatuun. Yritykselle myönnettiin jo vuonna 2007 ensimmäisenä yleisleipomona ISO 22000-laatusertifikaatti ja 2014 FSSC 22000-sertifikaatti. Laadun eteen tehdyt panostukset tuottavat nyt tulosta erityisesti viennissä: Linkosuo on kekseliäillä tuotteillaan avannut leivän vientiä jo 1970-luvulla, ja nyt RuisSipsi-tuotesarja ja muut kuivatuotteet jatkavat maailmalla.

Linkosuon tulevaisuus näyttää vahvalta

”Liiketoimintaideamme suurin muutos koko pitkässä historiassamme on ollut siirtyminen leipomotuotteissa yli 70-prosenttisesti kuivaleipään”, kertoo leipomojohtaja Jarmo Talasrinne. ”Investoimme edelleen vahvasti, ja liiketoimintauudistuksemme sopii erinomaisesti viennin kasvattamiseen. Vaikka alalla on ollut suuria ongelmia, yli 80-vuotiaan perheyhtiömme tulevaisuus näyttää vahvalta.”

Kasvavan yrityksen on tunnistettava tuotannon riskit ennalta järjestelmän vaatimusten mukaisesti. Kun poikkeustilanteita tulee eteen, on toimittava entistä nopeammin ja tehokkaammin. Riskien toteutuessa myös vakuuttamispolitiikka auttaa: mitkä riskit kannetaan itse ja mitkä vakuutetaan. Siksi Linkosuo tekee yhteistyötä Söderberg & Partnersiin kuuluvan meklariliike Semitan kanssa.

”Keskittyessämme oman liiketoimintamme kehittämiseen luovutimme vastuun vakuutusturvan oikeellisuudesta Semitalle. Olemme vahvasti mukana laatuajattelussa, ja siihen sopii vakuutettavien riskien hallinnan ulkoistaminen ammattilaisille”, sanoo Jarmo Talasrinne.

Semitan yhteyspäällikkö Marko Särkinen nyökkäilee ja lisää: ”Linkosuon ja Semitan yhteistyö on ollut sujuvaa ja mielenkiintoista. Turva ja tarve ovat kohdanneet.”