Skip to main content Skip to main navigation

Waasa Graphics arvostaa vakuutusmeklarin puolueettomuutta

Painotalo Waasa Graphics tuli Söderberg & Partnersin asiakkaaksi käytyään läpi kaksi vakuutusyhtiön vaihtoa tutun yhteyshenkilön perässä. Kun tämä siirtyi vakuutusmeklariksi, yritys tutustui vakuutusmeklarin toimintatapoihin ja palveluihin. Todettiin, että mitään ei ainakaan hävitä meklaria käyttämällä – päinvastoin.

Perheyrityksissä on harvoin ylimääräistä henkilöä hoitamaan vakuutusasioita, eikä kenelläkään ole juurikaan aikaa seurata vakuutusturvan kehitystä. Vakuutukset rullaavat, vakuutusmaksuja maksetaan ja jossain vaiheessa huomataan hintojen hilautuneen ylöspäin.

- Kaikki tietävät millaista on työskennellä pienen perheyrityksen toimitusjohtajana: vastaat niin myynnistä, markkinoinnista, henkilöstöhallinnosta kuin toisinaan kiinteistön piha-alueista. Koska ylimääräistä aikaa eikä resurssia ole, tarvitset luotettavan henkilön huolehtimaan vakuutusturvasta, toteaa Waasa Graphicsin toimitusjohtaja Magnus Stenström.

Vakuutusmeklaria pelätään turhaan

Stenströmin mukaan moni saattaa pelästyä virallista vakuutusmeklari-sanaa. Hän suosittelee kuitenkin lämpimästi meklarin palveluita.

- Siitä tulee helposti mielleyhtymä kalliiseen palveluun. Kuitenkin ammattitaitoinen vakuutusmeklari ajattelee aina asiakkaan etua. Hän pitää huolen, että turhista vakuutuksista ei tarvitse maksaa, mutta kaikki olennainen on vakuutettu, Stenström kuvaa.

- Vakuutusmeklarihan nimenomaan arvioi vakuutusturvaa täysin puolueettomasti, eikä minkään vakuutusyhtiön myyntitavoitteista käsin. Hän pyrkii aina neuvottelemaan kilpailukykyiset hinnat.

Painoalalla laiteinvestoinnit ovat merkittäviä

Nykyisin Stenström näkee koko vakuutusturvansa kätevästi meklarin sähköisestä asiointipalvelusta, johon myös vahinkoilmoitukset on helppo syöttää. Hänen mukaansa palvelu ei voisi paljon kätevämpi ja helppokäyttöisempi olla.

Painoalalla toimivan Waasa Graphicsin toiminnassa monipuoliset vakuutukset ovat elintärkeitä. Investoinnit painokoneisiin ja muihin tuotantokoneisiin ovat mittavia, joten yrityksen käyttöomaisuuden arvo kohoaa helposti korkeaksi. Kilpailu alalla on kovaa ja palveluntarjoajia paljon.

Kovan kilpailun myötä myös keskeytysvakuutukset ovat painoalalla keskeisessä roolissa. Iso konerikko, jossa kone on kuukaudenkin pois päältä tuo todella suuren loven kassavirtaan. Koneiden korjaus on myös erityisammattitaitoa vaativaa ja sen myötä melko kallista.

Waasa Graphics

Waasa Graphics on moderni, kolmella kielellä palveleva painotalo, joka tarjoaa monipuolisia painopalveluja aina käyntikortista kovakantiseen kirjaan saakka. Perheyrityksen toiminnan keskiössä on vastuullisuus. Waasa Graphics onkin aina investoinut uusimpaan painokone- ja jälkikäsittelyteknologiaan, jotta sekä asiakkaiden korkeat laatuvaatimukset että yritykselle myönnetyn Joutsenmerkin tiukat kriteerit täyttyisivät.

www.waasagraphics.fi

Ota yhteyttä