Vakuutusmeklari auttoi Sällis Gårdia vahinkotilanteessa

Kun pienyrityksessä ei ole yhtään ylimääräistä resurssia, on onni, että joku muu ottaa vaativan ja työlään vahinkoprosessin hoitamisen vastuulleen. Näin kävi Sällis Gårdissa, kun yrityksen maatalousrakennus paloi sähköviasta johtuen 2020 syksyllä.

"Onneksemme yhteistyökumppanimme oli juuri vinkannut meille erittäin hyvästä maatilojen vakuuttamiseen erikoistuneesta vakuutusmeklarista, jonka päätimme ottaa avuksi vahinkoasian hoitamiseen", kertovat Sällis Gårdin yrittäjät Nina ja Kim Wickström.

"Emme joutuneet itse asioimaan vakuutusyhtiön kanssa ollenkaan, sillä vakuutusmeklari hoiti kaiken vahinkoilmoituksesta korvausten saamiseen asti ”avaimet käteen” -periaatteella."

Koko prosessi sisälsi lopulta monia eri vaiheita vahinkoilmoituksen laatimisesta omaisuusluetteloiden tekemiseen, uudelleenrakentamisen kilpailuttamisesta vakuutusyhtiön kanssa neuvotteluun sekä laskujen tarkastuksesta koko kokonaisuuden hallinnointiin.

Usein vakuutusyhtiön kanssa joutuu neuvottelemaan vahingon yksityiskohdista. Ja jopa silloin, kun vahinko on suhteellisen yksinkertainen, työllistää omaisuusluetteloiden laatiminen ja muu dokumentointi paljon.

"Ilman toimialaa ja maataloutta ymmärtävää vakuutusmeklaria Sällis Gård olisi ollut pulassa", toteavat omistajat.

"Nyt todella ymmärrämme, miten paljon meklari voi auttaa vahinkoasioissa. Suosittelemme lämpimästi vakuutusmeklaria myös muille maatalousyrittäjille."

Sällis Gård

Sällis Gård on Uudenmaan Sipoossa toimiva maatalousyritys, joka on erikoistunut maidontuotantoon ja lypsykarjan kasvatukseen jo useamman sukupolven ajan. Yrityksen omistavat Nina ja Kim Wickström.

Haluatko kuulla lisää?

Täytä oheinen lomake, niin palaamme asiaan pian ja kerromme lisää vakuutusmeklaripalveluista!

Lähettämällä lomakkeen suostut siihen, että tallennamme tietosi. Käytämme tietoja konsernimme sisällä, emmekä jaa niitä kolmansille osapuolille Söderberg & Partners -konsernin ulkopuolelle. Voimme olla sinuun yhteydessä markkinoidaksemme palveluitamme. Voit peruuttaa suostumuksesi milloin tahansa lähettämällä sähköpostia osoitteeseen viestinta@soderbergpartners.com.